I LOVE ME

Viime viikonloppuna Helsingissä pidettiin I love me- messut. En päässyt paikalle tutustumaan messujen tarjontaan, mutta jäin kuitenkin pohdiskelemaan messujen ytimekästä nimeä. "I love me- ole tärkeä itsellesi."

Aina puhutaan, että rakasta itseäsi, mutta rehellisesti - eihän se aina niin helppoa ole. En minä ainakaan aina siihen pysty. Toki olen tärkeä itselleni, olenhan oman elämäni päähenkilö! Onneksi suureksi osaksi viihdyn itseni kanssa, mutta aika usein löydän itsestäni ja elämästäni asioita, joihin en ole tyytyväinen ja joita pitäisi muuttaa ja muokata.




Mitä on se itseään rakastaminen?

Kysymyksessä on kaksijakoinen kaiku; toisaalta itseään rakastavasta tulee mieleen omahyväinen ja itserakas tyyppi ja toisaalta kyllähän jokaisen tulee rakastaa itseään, jotta voi hyvin ja näin olla hyvä myös muille.

Tänä päivänä elämme myös tietynlaisessa itsensä rakastamisen- maailmassa. On facebook, blogit, twitter, snapchat (josta minä en tiedä yhtään mitään - ja ehkä parempi niin), jaetaan kuvia, halutaan, että ihmiset tietävät mitä MINÄ olen tehnyt ja mitä mieltä MINÄ olen asioista. Sitten sanotaan, että halutaan herättää keskustelua ja inspiroida, mutta kuinka paljon takana on kuitenkin se, että jokainen haluaa kokea olevansa kiinnostava ja hyväksytty?

Varmaan aika inhimillistä. Tämän pohdiskelun pääpointiksi haluan tuoda ajatuksen, joka komeilee kupissa, josta join kahvini, kun annoin itselleni pienen itseni rakastamisen hetken kampaajan hemmoteltavana:


YOU ARE WONDERFUL.

SINÄ OLE IHANA.


Minusta se itsensä rakastaminen on sitä, että huolehtii itsestään ja on itselleen armollinen. Ja pieni hemmottelu silloin tällöin on enemmän kuin paikallaan!

Oliko joku I LOVE ME- messuilla? Olisi kiva kuulla, löytyikö messuilta helmiä mukaan!


Henna



Kommentit