perjantai 9. syyskuuta 2016

Vanhasta uuteen ja eteenpäin


Olen menossa uuteen työpaikkaan maanantaina. Taas uuteen paikkaan, keskelle ihmisiä, joista en vielä tiedä juuri mitään. Teatteri- ja musiikkialalla olen tottunut vaihtamaan työyhteisöjä ja työpaikkoja suhteellisen paljon, joten sinänsä tässä ei ole mitään uutta. Monet työt ovat määräaikaisia ja niitä tehdään ympäri Suomen, siellä missä milloinkin töitä on. Kokoonpano ja ryhmä on lähes aina eri; eri ihmiset, eri dynamiikka, eri työnjako, erilaiset kemiat, erilaisia persoonia. Olen kyllä eri töiden ja elämäntilanteiden kautta oppinut tässä jo aika hyväksi; sopeudun ja etsin paikkani, uskallan olla auki tilanteelle ja pyrin löytämään itsestäni parhaan uudessa tilanteessa. Energiaa se toki aina vie, kun työnteon ohessa tulee se kaikki muu uusi.

Ja on se aina jännittävää. Silleen hyvällä tavalla onneksi. Ikinä ei tiedä, millainen työprosessi on edessä ja millaisia ihmisiä tällä kertaa elämään tulee. Ja keitä sieltä elämään jää. Tuttuja ja kavereita varmasti paljon, mutta on hauska huomata, kuinka välillä viereen luovii tyyppi, joka jää siihen vielä kun työryhmä hajaantuu uusiin suuntiin. Aika mainio juttu ja vaihtelevan työn parhaita bonuksia.



Se, että töitä tehdään projekti-luontoisesti etkä välttämättä tiedä onko töitä vuoden päästä on tavallaan pelottavaa. Tavallaan silti aika hienoa, sillä epävarmuus mahdollistaa kaiken. Tällä hetkellä tämän luonteinen työ sopii minulle ja uskon, että vaihtuvuus myös tekee hyvää tällä alalla, pitää taiteen tuoreena ja yllättävänä, kun ei päästä liiaksi leipiintymään. Valehtelisin silti, jos väittäisin, ettei varmuus ja vakaus välillä tuntuisi mukavalta. Kaipa tällainen freelancer- tyyppinen työnteko kuitenkin alkaa olla jo aika yleistä useilla eri aloilla. Siellä sitten luovitaan ja etsitään omat satamat.


Tavataan siellä aallokossa! Mukavasti tyyntä ja tyrskyjä sopivassa suhteessa kaikille. Niin ja mitä parhainta viikonloppua näissä proosallisissa tunnelmissa!

Henna



kuvat: Janne Simojoki/ Aamukahvilla

lauantai 3. syyskuuta 2016

Kiva kun kävit!





Haloo! Täällä taas. Ai että kun on ollut intensiiviset viikot muuton ja remontin parissa; sotkua, laatikoita, pölyä, väsymystä - mutta ihanaa. Ja erityisen ihanaa olla nyt omassa kodissa. Vaikka meillä remontti koski kuitenkin suhteellisen pientä asuntoa, niin tuntuu, että ymmärrän nyt vähän enemmän niitä tarinoita remontoimisen haasteista ja siitä, kuinka siihen kuuluu aina pieniä yllätyksiä matkan varrelle. Vaikka kuinka yrittäisi hallita kaikkea. Arvostus ison remontin läpikäyneitä tai oman talon rakentaneita kohtaan on kyllä noussut, kovaa porukkaa!


Evakkomme ennen omaan kotiin pääsyä venyi, sillä tehtaassa, mistä uusi lattiamme tilattiin, oli heinäkuussa huoltokatkos. Meitä ja tavaroitamme pidettiin lämpimästi ja pitkämielisesti muiden hoivissa, mutta voi että, kyllä se oma koti on jotain. Voin myös sanoa, että olen oppinut itsestäni taas kerran jotain:

Tavoittelen joissakin asioissa täydellisyyttä ja odotan, että muutkin tekevät niin.

Olen kärsimätön ja turhaudun jos tuntuu, että asiat eivät etene. Pitää vähän oppia hengittelemään enemmän välillä.

Siinä, että on vahvoja mielipiteitä ja päämääriä ei kuitenkaan ole mitään pahaa. Ehkä se tarkoittaa, että tietää mitä haluaa ja asiat ovat tärkeitä.

Oma koti ja rauha on tärkeässä osassa siinä, että voin hyvin.



Nyt kuitenkin koti löytyy vähitellen laatikko-meren alta ja ulkona näkyy ja tuntuu syksy. Oli se kesä onneksi vähän muutakin kuin remonttia, tässä pari kännykkä- räpsyä kesältä.









Hyviä hetkiä, kiitos kesä kun kävit. Vaikka se ei lämmöllä liikaa hellinytkään, otan syksyn riemulla vastaan, sytytän kynttilöitä (ja tänä syksynä myös kaakeliuuniin valkean!) ja uusi pehmeä pipo odottaa kaapissa. Aion rakastaa tätä syksyä ja niinpä se myös ehkä hellii minua.

Henna