sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Hei hei vuosi 2017


Säkenöivän hienoa uutta vuotta 2018!
Tuokoon se paljon seikkailuja, hyviä haasteita ja täyttyneitä toiveita.

Henna

torstai 28. joulukuuta 2017

Vuosi 2017 aakkosina


Eletään tämän vuoden viimeisiä päiviä ja on pienen vuosikatsauksen aika. Tässä minun vuoteni 2017 aakkosina- isot ja vähän pienemmät tärkeät jutut, teemat, muutokset ja suosikit!


Auto. Hankimme tänä syksynä ensimmäisen automme, lähinnä töiden asettamien haasteiden takia. Ristiriitainen kapistus, aikaa ja rahaa vaativa ja ympäristöä kuluttava, mutta monesti elämää helpottava. Katsotaan miten yhteiselomme sujuu.

Blogia kirjoitan nyt kolmatta vuotta ja hauskaa se on yhä. Silti välillä kerron blogistani häpeillen ja samalla silti mietin, että miksi ihmeessä. Parempi tehdä asioita täysillä tai ei ollenkaan.

Canaria oli valokylpymme pimeimpään tammikuuhun. Äkkilähtö hemmotteli ja antoi valoa kaamosväsymykseen.

D-vitamiini ja sen sekä muiden vitamiinien tärkeys, varsinkin täällä pimeässä pohjolassa, on suuri. Mielen ja kehon hyviinvointiin liittyviä asioita ei voi vähätellä ja pienet asiat merkitsee, kuten ihanat supermarjat aamuisin smoothiessa.

Englanti. Loma siskon luona Cornwallissa oli syksyn irtiotto ja ensimmäinen visiittini Etelä-Englantiin. Ihanaa seutua ja pieniä persoonallisia kaupunkeja!



Freelancer. Ihana ja haastava freelancerin elämä. Tänä vuonna olen miettinyt paljon ammatillisia haaveitani ja freelancer- elämän haasteita ja iloja. Samalla, kun se kaikessa epävarmuudessaan on kuluttavaa, se on myös täynnä hyviä haasteita ja äkillisiä käänteitä.

Game of Thrones. Tämä sarja oli raaka ja aika kamala, mutta silti aika hyvä ja kaikki kaudet katsoimme noin kuukaudessa. Se kuukausi oli paljon Game of Thronesia se. Viimeistä tuotantokautta odotellessa.

Hyvinvointi kokonaisuudessaan on ollut paljon mielessä tänä vuonna, niin fyysinen kuin henkinenkin puoli. Avaimia hyvinvointiin on löytynyt useita, kuten työn ja vapaa-ajan balanssi, monipuolinen liikunta sekä hemmottelevat hoito- ja kauneustuotteet.

Ikääntyminen on tänä vuonna ollut mielessä erityisesti sen takia, että mittariin tuli pyöreitä vuosia se kolmekymmentä. Sen lisäksi, että silmäkulmiin on ilmestynyt pari uutta uurretta, tajuntaan on iskenyt se, miten elämä etenee ja kuinka sen haluaa käyttää. Ja samalla miten ihanaa elämä on!



Jumppa. Olen käynyt tänä vuonna erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla enemmän kuin koskaan ennen, sillä liityin vuoden alussa GoGo- liikuntakeskuksen jäseneksi. En todellakaan ole käynyt salin katon alla edes joka viikko, mutta parhaimmillaan olen käynyt monta kertaa viikossa erilaisilla hien pintaan nostavilla tai kehoa huoltavilla tunneilla. Tänä aikana säännöllisen liikunnan merkityksen ymmärtäminen on kasvanut ja on ihanaa pitää itsestään huolta.

Kasvit ovat ruvenneet valloittamaan kotiamme. Olen aina pitänyt kukista, mutta viime aikoina niiden rinnalle on tullut rakkaus viherkasveja kohtaan. En minä mikään kasvikuiskaaja ole ja välillä noita onnettomia luontokappaleita kiikutetaankin hiljakseen kompostiin- mutta yritys on kova.

Lissabon valloitti sydämeni, kun vietimme siellä keväällä ihanan loman kaakelitalojen välissä harhaillen. Lissaboniin ja Portugaliin haluan ehdottomasti uudestaan!

Musiikki tuli ensimmäisenä mieleen tästä kirjaimesta. Se kertonee jotain.



N oli yllättäen hankala kirjain, joten tässä muutama kuvaava sana: narskutus, nauru, nautiskelu, nostalgia, näyttämö.

Oman hiusvärin kasvatus on projekti, johon päätin kesällä lähteä, sillä olen ollut hiusten värjäys- kierteessä jo vuosia, osin tottumuksesta ja osin teatterityön asettamista vaatimuksista johtuen. Varsinkaan tällä luonnonkäkkärällä tukalla tämä ei ole kovin nopea projekti, mutta olen nyt kuitenkin ollut puoli vuotta värjäämättä hiuksia ja oma luonnollinen väri koristaa jo kivasti ohimoita. Toivotaan, että kärsivällisyys riittää.

Pyynikin kesäteatteri sävytti vahvasti viime kesäämme. Vaikka kesä kesäteatterissa oli rankka ja näytöksiä paljon, niin mukava työ ulkoilmassa ei ole yhtään huonompi yhdistelmä. Eläköön kesäteatterit!

Quinoa tai suomalaisemmin kvinoa on löytänyt tiensä ruokavalioomme. Kvinoa on etelä- amerikkalainen siemenkasvi, jota voi käyttää hyvänä vaihtoehtona vaikkapa riisille ja pastalle.



Rauma tuli töiden puitteissa tutuksi kuluneen vuoden aikana. Joskus työt heittävät paikkaan, josta et tiedä juuri mitään ja äkkiä tunnetkin sen kadut ja parhaat kahvilat. Rauma on varsin viehättävä ja erityisesti Vanha Rauma. Hyvä kohde vaikka jouluostoksille tai kesäretkelle.

Suomi, tuo hieno kotimaamme ja sen vahvuudet ovat olleet tänä vuonna erityisen paljon läsnä, sillä olemme koko vuoden viettäneet Suomen synttäreitä. Onnea Suomi 100- vuotta!

Tansaniassa olemme juuri tällä hetkellä ja olen niin kiitollinen tästä matkasta!

Uskaltaa olla häpeilemättä enemmän oma itseni, vähättelemättä ja piilottelematta taitojani ja tekemisiäni. Se voisi nyt vaikka olla se tämän uuden vuoden lupaus tai tavoite.



Viulunsoittaja katolla musikaalia olen ollut tekemässä viimeisen vuoden aikana. Tämä klassikkomusikaalin teemat ovat yllättävän ajankohtaiset myös tänä päivänä, kun ihmiset joutuvat jättämään kotejaan ja lähtemään tuntemattomaan. Taide puhuttelee ja ottaa kantaa, myös monet musikaalit.

Wedgie- farkut ovat uusi farkku- rakkauteni. Korkeavyötäröiset "mamma-housut" 80- luvun viballa. Kuinka paljon hyvin istuvat farkut tuovatkaan iloa.

Xmas. Tänä vuonna vietämme erilaista joulua täällä Tansanian lämmössä. Joulu ilman lunta, ilman lahjoja ja ilman tuttuja perinteitä on arvokas kokemus.

Yöuni kasvattaa arvostustaan listallani. Nukkuminen on ihanaa. Tunnen myös tarvitsevani enemmän unta kuin ennen ja mielelläni sille aikaa myös annan. Onhan se paras tapa hoitaa itseään ja palautua.



Zuii Organic on tämän vuoden luonnonkosmetiikka- löytö. Erityisesti Zuiin ihanat huulipunat ovat olleet kovassa käytössä. En ole varmaan mikään vuosi käyttänyt näin paljon huulipunaa kuin tänä vuonna.

Åbo eli Suomen ihana Turku tuli tämän kirjaimen kohdalla mieleen ja erityisesti keikka siellä, kun pääsin laulamaan itse Niinistön Saulille. Eikös se nyt ansaitse oman kirjaimen hehe.

Ääni on työkaluni ja olen tänä vuonna päässyt käyttämään sitä monella tavalla, niin teatterin lavalla kuin ääninäyttelijän töissä. On mahtavaa oppia omasta äänestään jatkuvasti uutta ja samalla tajuta, kuinka tärkeää on pitää omasta kehostaan huolta.

Överi. Olla mielummin rohkeasti paljon ja överi, kuin laimea ja vaimea.



Mikä oli sun iso juttu vuonna 2017? Upeaa vuotta 2018 meille kaikille!

Henna

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Joulu, joulu on meillä



Lempeää joulua tutut ja tuntemattomat! Nauttikaa hetkestä ja hemmotelkaa toisianne.

Henna


maanantai 18. joulukuuta 2017

Kuusi kuusista vinkkiä jouluun


KUUSI yötä jouluun on! Tässäpä siis teeman mukaisesti kuusi oivaa joulukuusi- vinkkiä joulun päiviin.


1. Joulukuusitukka

Tässä sellainen hulvaton vinkki pikkujouluihin tai itse aattoillalle, että huomio on taattu, eikä muusta vaatetuksesta sitten enää tarvitsekaan ottaa stressiä. Joulukuusitukka syntyy helposti kotikonstein: itse virittelin pienen limsapullon hiusten sisälle ja parsin kokonaisuuden kasaan hiuslenkillä ja muutamalla pinnillä, joilla myös kiinnitin koristeet. Lakkaa tarvittaessa oman maun mukaan ja vähän mielikuvitusta. Ja sopivasti huumoria. Voilá!



2. Joulukuusi- lautasliina

Kaunis kattaus on osa joulupöydän tunnelmaa. Olen jo aiempina vuosina tykästynyt tähän sympaattiseen joulukuuseksi taiteltuun servettiin ja sen voi helposti koristella ja muokata erilaisiin kattauksiin. Tässä myös hyvää puuhaa kokin apulaiselle! Hyvän videon taitteluohjeeseen löydät TÄÄLTÄ.


3. Havut ja luonnon oksat

Havut tai luonnon oksat ovat klassinen ja helppo tapa elävöittää sisustusta ja kattausta. Tässä anopin kauttausidea; pellavaliinaan narulla kiedottu sypressin oksa, josta minulle yllättäen tuli taas joulukuusi mieleen. Yksityiskohdilla on väliä.



4. Maailman makein kuusi

Vihreät kuulat ovat joulun ehdoton rakastettu tai vihattu herkku. Itse rakastan näitä, kohtuudella nautittuna. Tiesittekö muuten, että vihreät kuulat ovat virallisesti päärynän makuisia? En ole ikinä edes tullut ajatelleeksi.

Tässä Vihreiden kuulien tarjoilu- vinkki, joka sopii hyvin vaikka näyttäväksi joulupöydän koristeeksi. Aika makea eikö? Tarvitset vain styrox-kartion, puolikkaita cocktailtikkuja, alumiinifoliota sekä haluamasi valikoiman kuulia. Itse valitsin vihreiden sekaan hieman punaisia palloja sekä tietysti tähden huipulle. Tämä minun käyttämäni kartio on Sinooperista (26cm) ja siihen meni marmeladikuulia noin 750 grammaa. Päällystä kartio foliolla ja sitten vain tikuttamaan kuulia kiinni! Voi olla hyvä ostaa varalle yksi paketti marmeladeja, jotta voi sitten joulun aikana paikkailla kadonneita "oksia"..



5. Kuusijäätelö

Suomen jäätelöltä löytyy jäätelö, jonka sanotaan sisältävän kuusenhavuja. Olisiko tässä pohja jollekin hyvälle ja jouluisalle jälkiruoalle? Itse en ole tätä kyseistä jäätelöä maistanut, mutta onko teillä kokemuksia? Hitti vai huti?


6. Huonekuusi

Tätä ei sen suuremmin tarvitse esitellä, sillä numero kuusi, on juuri sitä itseään. Erilaisia huonekuusia on näkynyt viime vuosina ympäriinsä ja sisustuslehtien sivuilla. Jos et pysty tai jaksa hankkia isoa kuusta huonetta koristamaan, niin tällainen kaveri ei ole yhtään hullumpi vaihtoehto. Meidän yksilöämme koristavat huolettomasti ripustetut valot ja tätä nykyä siellä killuu myös muutama kirkkaanpunainen pallo.


Lähteekö joku näistä kokeiluun teillä? Joulukuusen alkuperästä on paljon erilaisia mielipiteitä ja versioita kuusista löytyy maailman ääriä myöten, mutta aika syvälle se juurensa on upottanut! Ja mikäs siinä, ainakin meille tuo kaunotar on aina tervetullut joulua viettämään.


Henna

perjantai 15. joulukuuta 2017

Lahjaton kalpeanaama


Ensi viikolla on jouluaatto. Ensi viikolla! Minä olen mielestäni jouluihminen, mutta äkkiä tajusin kaupassa käydessäni, että oho, täällähän on ihan joulutohina käynnissä enkä itse ollut ajatellut asiaa. Ostinpa kuitenkin pari joulutorttua ja enkeli-suklaata sesongin kunniaksi! Lähestyvä matka on näköjään saanut aikaan sen, että sen kuuluisan joulufiiliksen sijaan päällä on matkakuume ja lahjojen sijaan mielessä vilisevät kaapista kaivetut kesävaatteet ja tulevien kohteiden googlettelu. Lähdemme ensi viikolla joulun yli kestävälle matkalle Tansaniaan, Sansibarille ja Roomaan. Jouluaatto menee siis tänä vuonna lämpimässä ja se ei kyllä haittaa sitten yhtään! Kun katsoo näiden kuvien kalpeanaamaa, niin valo ja aurinko ovatkin harvinaisia ja kaivattuja seuralaisia. 



Kalpeanaaman lisäksi olen tänä jouluna lahjaton, kirjaimellisesti. Olemme sopineet, että emme osta tänä vuonna lahjoja ja se on aika vapauttavaa vaihtelua. Ja minä kuitenkin pidän lahjojen ostamisesta ja niiden papereihin käärimisestä! Pidän salaisuuksista ja siitä fiiliksestä, kun löytää jollekin juuri oikean lahjan. On kuitenkin vapauttavaa aistia joulua tällä kertaa ilman painetta ostaa mitään, kävellä joulutorin läpi ihan vain ihastellen.



Meillä on ollut miehen kanssa viime päivinä yhteistä vapaata ja fiilis on ollut kuin se joulupäivän ihanan laiska ja joutilainen olotila- olemme pötkötelleet, herkutelleet, polttaneet takkaa ja kynttilöitä, pelanneet nintendoa, katselleet leffaa kolmeen ja nukkuneet puolille päiville. Huumaava hyasintti tuoksuu ja pienen huonekuusen valot ovat olleet välillä ainoa valonlähde. Juuri ne joulun hiljaiset pikkutunnit ovat yksi asia joulussa mitä eniten rakastan ja sain ne nyt vähän niin kuin ennakkoon. On myös kerrankin hauska lähteä pitkälle ulkomaanmatkalle melko levänneenä ja joulusiivous tehtynä, eikä suoraan kaaoksesta ja tiukasta työputkesta selvinneenä, jolloin loman alku usein menee pelkkään palautumiseen.



Näissä kuvissa kaikki kengistä lähtien ovat paljon ilahduttaneita kirpputorilöytöjä. Kenkiä en nykyään useinkaan enää osta kirpputoreilta, sillä mielestäni on tärkeää, että kenkä muokkaantuu heti oman jalan mukaan, mutta näitä viiden euron Pertti Palmrotheja en voinut jättää kirpparille. Friitalan nahkahame on oikea vintage-löytö ja Dieselin pörröpaita muuten vain hyvä valinta tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Nyt toivotan teille hauskaa viikonloppua ja lähden viettämään ennakko- joulua toisen perheen kanssa. Elättelen toivetta riisipuurosta ja aamusaunasta. Salaa toivon myös mantelia.

Henna


paita / Diesel, hame / Friitala, kengät / Palmroth, korvakorut / Tallinnan tuliainen



tiistai 12. joulukuuta 2017

ÖÖLOOM- oma peite kasvoille


Tavatkaa uusi kasvojeni peite, "face- blanket", niin kuin virolainen Ööloom tuotteensa esittelee! Ja tämä unikaveri tosiaan on "luja ja lämmin, kuten metsurin syleily". Löysin oman pingviinini taannoiselta Tallinnan reissulta Oma Asi- kaupasta. Koimme pingviinin kanssa jonkinlaista yhteyttä, joten se päätyi ostoskoriini, mutta vaihtoehtoja oli runsaasti aina yksisarvisista pesukarhuihin. En nyt voi sanoa pingviinin olevan varsinainen "voima- eläimeni", mutta jotakin kovin sympaattista näissä kömpelösti taapertavissa olennoissa on.


"Ööloom" on virolainen sana, joka tarkoittaa "yökyöpeliä", iltaihmistä. Brändinä Ööloom on eläinystävällinen brändi, joka kertoo käyttävänsä villieläinten ikivanhaa voimaa, koska toisin kuin ihmiset, eläimillä ei ole ikinä ollut ongelmia nukkumisessa. He sanovat, että keskiverto ihminen nukkuu elämänsä aikana yli 22 vuotta ja tämä on liian paljon unta otettavaksi kevyesti! Word.

Ööloomin missio, kutsumus on ihana; he eivät usko, että toiminnallisuus olisi kaikki mitä tulee nukkumis- varusteisiin, vaan me ihmiset tarvitsemme enemmän. Me tarvitsemme pehmeitä arvoja- iloa, rakkautta, vaahtokarkkeja, tyynyjä, halauksia, mielikuvia vauva- hylkeistä ja onnellisuudesta. Tämän takia he yrittävät kertoa tarinan jokaisen tekemänsä tuotteen yhteydessä. He myös haluavat lempeästi huvittaa ja sehän ei ole koskaan huono.


Joskus pelkkä silmien sulkeminen ei riitä, vaan tarvitaan jotain lämmintä ja pehmeää lempeästi eristämään kylmältä ja valolta ja ohjaamaan unten maille. Ehkäpä tämä pingviini takaa minulle mahtavat unet myös lähestyvällä yölennolla?

Kauniita unia. Herättäkää, kun on loma.

Henna

lauantai 9. joulukuuta 2017

Itsenäisyyspäivän tunnelmia


Itsenäisyyspäivänä luonto oli kuin valkoiseen juhla-asuun pukeutunut ja salli meidän juhlia kauniissa säässä Finlandian kaikuessa joka puolella. Nyt on jo saapaskeli ja meillä soi Ultra Bra- jotain suomalaista kai siinäkin. Me vietimme itsenäisyyspäivän ensin ystävien luona hemmoteltavana ja sen jälkeen kotona perinteisesti linnanjuhlia katsoen hyvän ruoan parissa.


Sininen ja valkoinen on yhdistelmä, jota en koskaan ole ihan kokenut omakseni, en vaatteissa enkä sisustuksessa. Itsenäisyyspäivän kattausta meinasin lähteä tekemään näitä lipun värejä käyttäen, mutta pääosaan päätyivät luonnosta ammentaen vihreän eri sävyt, talvinen valkoinen ja kirkas lasi sekä kaapista löytyvä suomalainen design. Sininen pääsi sitten loistamaan rehellisesti ikkunaan viritetyssä lippunauhassa!



Jälkiruoaksi meille tein ihanan herkulliset ja helpot panna cotat, eli kermavanukkaat. Päälle kaadoin kunnon loraukset aitoa tyrnimehua- ihan mahtava yhdistelmä tuo kirpeä tyrni ja kermaisen makea panna cotta! Suosittelen tätä jälkkäriä, jos haluaa tarjota nopeasti valmistuvaa herkkua isollekin joukolle. Tämä on helppo versioida tilanteen mukaan; vaikkapa marjoja ja hedelmiä päälle tai sitten itse panna cotan maustaminen vaikkapa kahvilla.

Ohjeita näihin herkkuihin löytyy pilvin pimein, mutta tässä tuo helppo perusohje (ilman liivatetta):

(4-6 annosta)
5 dl kermaa (tai maitoa)
1 dl hyytelösokeria
1 tl vaniljasokeria

Sekoita kerma ja sokerit kattilassa. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä puoli minuuttia. Kaada jälkiruoka-astioihin ja annan hyytyä jääkaapissa muutamasta tunnista seuraavaan päivään.



Päälle päivän rientoihin valikoin pitkän samettisen mekon, joka on löytö kirpputorilta ja suomalaista tekoa sekin. Sopi juhlavampaan menoon ja toimi vielä sohvaan nurkkaan kääriytyessä. Joskus musta on se, mikä saa muut värit loistamaan.

Onnea vielä kaunis Suomi. Stay gold.

Henna




torstai 7. joulukuuta 2017

Onnea rakas 100- vuotias Suomi!


Eilen juhlimme 100- vuotiasta Suomea! Jos asiat olisivat sata vuotta sitten menneet toisin, eläisimme nyt hyvin erilaisessa yhteiskunnassa. Sydän on kiitollinen menneille sukupolville ja heidän uhrauksilleen.



Itsenäinen Suomi merkitsee minulle erityisesti vapautta elää ja mahdollisuuksia toteuttaa haaveita. Upea luonto on yksi iso asia, mikä saa minut tuntemaan erityistä ylpeyttä kotimaastani. Nyt sitä oikein tajuaa miten ihanan erityinen ja eksoottinen tämä maa on, johon juureni olen upottanut.



Pidetään huolta kauniista kotimaasta ja toisistamme.

Henna