Mitä pakata matkalle?


Vastaukseni otsikon vähän tyhmään ja ympäripyöreään kysymykseen olkoon: pakkaa fiiliksen mukaan ja nauti!

Pakkaaminenhan on kuitenkin osa matkustamisen hienoutta! Samalla kun täyttää matkalaukkuaan pääsee jo mielessään fiilistelemään tulevaa reissua, sitä uutta mikä on nurkan takana.

Toki jos näyttää siltä, että laukku on täynnä pelkkiä hellemekkoja, joissa kuvittelee kirmailevansa auringonnoususta iltahämärään, niin kannattaa ehkä ajatella pari käytännöllistä ajatusta.


Minussa matkalle pakkaaminen saa aikaan ilmiön, joka tarkoittaa lähes kaikkien vaatteiden läpikäymistä. Usein syynä on se, että matkakohteessa eletään ihan(an) erilaista vuodenaikaa kuin täällä kotona ja on hauskaa kaivaa esille ne tauolla olleet vaatteet. Lisäksi toisinaan on havaittavissa sellaista villiä "loma- minä" ajattelua ja mukaan saattaa päätyä yllättäviä valintoja. Matkalla sitten vaatteet saavat uuden elämän tai jäävät kiltisti laukkuun.

Tälle tulevalle reissulle mukaan lähtee varmasti mukaan tämän kevään suosikkiZuii Organicin ihana huulipuna Primrose sävyssä. Olen etsinyt pitkään huulipunaa, joka olisi samalla rikas, mutta helposti levittyvä ja kestäisi huulilla pitkään ja paakkuuntumatta. Ja tässä se on! Toimii ainakin minulla todella hyvin ja on samalla kevyt, mutta näyttävä. Ja luonnonkosmetiikkaa.


Vähällähän sitä oikeasti pärjää. Se riittää, että on seikkailumieltä - ja toisinaan se oikea huulipuna.

Henna


Kommentit