maanantai 24. heinäkuuta 2017

Tasapainoa etsimässä


Maanantai. Kodin hiljaisuus ja ihana rauha, vain pyykkikone laulaa. Nukuin äsken tunnin päiväunet. Täydellinen vapaapäivä hektisten työpäivien jälkeen.

Olen vuosien vieriessä ruvennut nauttimaan yhä enemmän omasta rauhasta, arvostamaan kiireettömyyttä. En tarkoita, että olisin matkalla kohti täyttä erakoitumista, sillä nautin kyllä suuresti ihmisten seurasta ja aktiivisesta elämästä. Kuitenkin yhä vahvemmin päässä on kirkastunut ajatus: aina ei tarvitse mennä.


Samalla, kun nautin rauhallisesta arjesta, olen viime aikoina miettinyt aika paljon sitä, että miten saisin elämästä enemmän irti, kokenut siitä jopa jonkinlaista painetta ja turhautumista. Kuulostaako tyhmältä? Kyllähän minä paljon teen; matkustan, teen erilaisia töitä, näen ystäviä, nautin hetkistä. Silti huomaan usein miettiväni, että mitä asioita haluaisin kokea, mitä voisin tehdä unelmien eteen ja kuinka paljon aktiivisempi voisin olla metsästämään elämyksiä ja ainutlaatuisia hetkiä. Olen myös miettinyt omaa potentiaaliani; mitä kaikkea minussa on ja miten saisin toteutettua eri puoliani parhaalla mahdollisella tavalla

Kokemusten ja unelmien eteen on hyvä välillä myös tehdä töitä. Uskaltaa, tehdä muistoja, mennä silloinkin, kun ei siltä tuntuisi.




Osittain tällainen pohdiskelu on varmasti ihmiseen sisäänrakennettua, onhan hyvä miettiä, että miten haluaa elämänsä käyttää. Osittain uskon tämän olevan ympäristön tuomaa painetta. Kaikki huutaa: tavoittele enemmän, koe enemmän, ota enemmän riskejä ja irtiottoja. Viime aikoina on paljon puhuttu esimerkiksi Instagramin luomasta täydellisestä maailmasta; kuvissa näet koko ajan ihmiset kahvilla täydellisissä kodeissaan ja seikkailemassa maailman kauneimmissa paikoissa. Parhaimmillaan tämä kaikki voi inspiroida ja motivoida toimimaan, mutta toisaalta omat jutut saattavat helposti tuntua vähäpätöisiltä kaiken tuon hengästyttävän hienon rinnalla.



En kuitenkaan halua ottaa paineita sosiaalisesta statuksesta, kontaktien luomisesta, siitä etten ymmärrä kaikkia vitsejä, koska en jaksanut lähteä ulos istumaan tai siitä minkälaisen kuvan itsestäni luon. En jaksa pelätä jääväni asioista paitsi, sillä uskon, että tulen kokemaan juuri ne asiat mitkä pitääkin. Lisäksi, voiko kokemuksia edes arvottaa?

Yritän oppia kuuntelemaan enemmän itseäni ja toimimaan sen mukaan. Ja toisinaan potkimaan itseäni takalistoon, sillä joskus, kun toimii omaa fiilistään vastaan, saattaa löytää itsensä mahtavista tilanteista ja seikkailuista, joihin ei olisi päässyt, jos olisi vain jäänyt kotiin. Nämä kuvat ovat eiliseltä ja olenpa iloinen, että lähdimme kesäiltaan, vaikka vähän jo olisikin tehnyt mieli kaivautua vällyjen väliin.



Ehkä kyse on kaiken tasapainosta. Välillä voi jättää menemättä. Jumittaa ehkä hetken sen Netflixin ääressä tai istahtaa vaikka laiturin päähän ja todeta: "Ei kiitos, en tule tänään. Menkää te." Ja sekin on ihan okei. Sitten onkin taas valmis maailman ihmeellisimpiin seikkailuihin.

Henna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti