Raum Rome Paris


Kun palaa kotiin pitkältä matkalta, tuntuu hetken kuin astuisi aikakapseliin. Itsenäisyyspäivältä ikkunaan jääneet liput roikkuvat yhä paikallaan, kuin toivottaen tervetulleeksi kotimaahan, avattu paketti Vihreitä kuulia odottaa pöydällä ja tavarat ovat siellä, minne ne aikaa sitten on jätetty. Kaikki on ennallaan, lukuun ottamatta jääkaappiin ilmestyneitä eväitä ja pöydällä odottavaa viestiä, jossa matkalaiset toivotetaan tervetulleeksi. Kiitos ajattelevaiselle kukkienkastelijalle. Vaikka pää ja kroppa ovat vielä tovin vähän sekaisin kaikesta, hetkessä elämä kuitenkin käy taloon. Nyt raikkaalta tuoksuvia puhtaita vaatteita roikkuu ympäri kotia, pienet tuliaiset etsivät paikkaansa, kahvi porisee ja kylmä takka lämpiää hämmentyneenä tauon jälkeen.



Mukavaa olla kotona, mutta erityisesti siksi, että sai taas haukkoa henkeään maailmalla. Tansanian maisemiin palaan täällä myöhemmin, sekä Roomaan, johon olimme varanneet lähes viikon välilaskun sopivasti sinne sattuessa. Päätimme ottaa haltuun edes hiukan tuota kaupunkia, johon niin moni haluaa aina vain uudestaan palata. Ja olihan Rooma ihana. Liian ihana, että tämä postaus riittäisi sille, joten palataan siihenkin asiaan myöhemmin.

Mutta nyt on nämä kolme paidassakin koreilevaa kaupunkia valloitettu!



"Rauma, Rooma, Pariisi" on alunperin vanha raumalainen sanonta, jonka luultavasti paikalliset merimiehet ovat aikoinaan keksineet. Nämä kolme tuhansien tarinoiden kaupunkia muuttuivat raumalaisen Iiro Kosken käsissä Raum Rome Paris- logoksi ja se löytyy nyt erilaisista paidoista, kangaskasseista, postikorteista ja muista tuotteista. Idea Raum Rome Paris- logoon on siis syntynyt vanhasta sanonnasta ja osa logon kirjaimista on samalla graafisia kuvioita, Kosken suunnittelemia symboleita näistä kaupungeista; ankkuri, roomalaiset numerot sekä Eiffel- torni. Koski painaa suuren osan tuotteista itse ja materiaalit ovat pääosin orgaanisia. Jotakin tuotteista ja yrittäjästä kertoo se, että Iiro Koski valittiin tällä viikolla vuoden 2017 raumalaiseksi. Aika kova!


Itse törmäsin Raum Rome Paris- tuotteisiin ollessani viime vuonna töissä Raumalla ja ostin laadukkaan oloisen kangaskassin työkaverille muistoksi yhteisestä työvuodesta. Nyt niitä löytyy myös omasta kaapistani* kantamassa vitamiinejani ja muistuttamassa jouluisista glögihetkistä Vanhan Rauman kahviloissa, väsyneistä jaloista Rooman sokkeloisilla kaduilla, kun ei vaan malttanut lopettaa kävelyä, sekä yöjunasta, joka toi meidät Interrailin viimeisenä etappina Pariisin valkenevaan aamuun.

Raum Rome Paris- check! Mihis seuraavaksi? Mitkä ovat sinun seuraavat kolme kovaa kohdettasi?

Henna



*tuotteet saatu blogin kautta
Tuotteita voi tilata osoitteesta raumromeparis@gmail.com

Kommentit