Meidän linnamme


Tervetuloa meille! Meidän residenssimme on Tampereen keskustassa sijaitseva kaksio. Talona kotimme ei ole ikävä muttei erityinenkään, vaan niin sanotusti tavallinen kerrostalo keittiöllä ja kahdella huoneella. Minulle koti on silti aina erityinen, se on paikka missä levätä ja paikka mistä saa tehdä juuri sellaisen oman näköisensä. Koti todistaa monia elämän juhlahetkiä, mutta siellä saa myös olla kulahtaneissa kalsareissa ja katsella Frendejä sohvan nurkassa. Meidän tavallisen erityinen kotimme on rakkaudella laitettu ja eräänlainen kollaasi meistä.

Huomaan suosivani sisustuksessa tyyliä, jossa on suloisen järjestäytyneessä sekasotkussa uutta, vanhaa, designia, itsetehtyä sekä erilaisia materiaaleja ja pintoja. Kaiken kruununa on aarteita, jotka ovat tarttuneet mukaan matkan varrella. Nämä esineet eivät välttämättä ole sellaisia, joilla olisi rahallista arvoa tai joita löytyisi sisustuslehden sivuilta, mutta ne ovat esineitä, jotka tekevät kodista meidän omamme.










Meidän kodissamme ei ole näkyvillä mitään erityistä väriteemaa tai tyyliä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sisustusta tai esineiden ja huonekalujen asettelua ei olisi mietitty. Mieheni välillä naureskeleekin, kun hipsuttelen kotona villasukissa siirrellen tavaroita edestakaisin.






Aiempien vuosien retroilusta ja lämpimistä väreistä olen selvästi siirtynyt pelkistetympään ja seesteisempään, tämä pätee myös pukeutumiseen. Myös meiltä löytyy paljon tämän hetken hittejä valkoista ja harmaata. Kuitenkin kodista löytyy kauttaaltaan väripilkkuja tuomassa lämpöä ja leikillisyyttä.


















Kesä tulee ja sen näkee ja tuntee myös kotona. Ainakin sen näkee pölynä ja pesua huutavina ikkuinona. Onneksi ne odottavat ja kesän voi ottaa vastaan vaikka siinä kodin ainoassa hellivässä auringonläikässä.


Henna

Kommentit