Varaslähtö lomaan



Keitin äsken kahvia. Ihanaa, tummapaahtoista kahvia ja join mustana, tietenkin. Yleensä en kahvittele iltaisin, mutta nyt keitin porisi iloisesti, vaikka kello oli kymmenen kieppeillä. Ehkäpä se on tämä hassu fiilis lomasta, vaikka minun ja sen välissä onkin vielä yksi työntäyteinen viikko. Lomallahan voi tunnetusti juoda keskiyön-kahvit, napsauttaa saunan päälle heti aamusta ja unohtua yöpukuun vaikka koko päiväksi.

Tämä viikonloppu hujahti Helsingissä. Pääsin tämän joulun ensimmäisiin joulumyyjäisiin ja niitä tulikin heti kaksin käsin, kun kävimme katsastamassa sekä Kaapelitehtaan joulun että Korjaamon joulumyyjäiset. Oli jotenkin iloinen tunnelma, ihmiset tuntuivat unohtaneen joulustressin liittyessään käsitöistä, designista ja glögistä nauttivaan kansaan.




Lauantai- aamuna kävimme Dylan Arabian brunssilla ja aikaa vierähti notkuvien pöytien äärellä. Brunssit on kyllä mainio asia! On mukava lähteä aamulla nälkä mahassa etsimään aamupalaa ja tajuta, että aamupala yhdistyy mukavasti lounaaseen ja aamupala- jogurtti jälkkäri-kakkuihin. Hitaat aamut ja aamupalat kotona ovat kyllä ihania, mutta toisinaan tällainen kaiken kattava kattaus on kaivattua luksusta.

Pyörähdimme myös Tuomaan markkinoilla Senaatintorilla. Siistien sisä- markkinoiden jälkeen tämä oli ihanan erilainen tuulahdus sitä perinteisempää markkinameininkiä; vähän meinasi tulla kylmä, mutta torilla käyskentelevät perheet ja pariskunnat, glögin myyjät, käsityöläiset, sympaattisesti kaiuttimista rahisevat joululaulut, valaistu karuselli ja kaiken ylle kohoava Helsingin tuomiokirkko saivat sisällä läikähtelemään. Erityistä, mutta ihanan tavallista.





Nyt kotona on hiljaista ja kuusenkynttilät loistavat pimeässä olohuoneessa. Juu, meillä on ollut kuusi jo viikon koristeltuna. Se seisoo rauhallisena ja tuoksuvana huoneessa ja kantaa ylpeydellä ylleen saamiaan koruja. Tulee olo, että tekisi itsekin mieli pukea jotain kimaltavaa. Taidanpa kuitenkin valita yöpuvun ja kääriä pari Helsingistä löydettyä lahjaa.


Henna

Kommentit