Kevät löytyi nuhjuisesta


Mitä tyypit? Täällä vietellään vapaata viikonloppua ja ajattelin pyörähtää näyttämässä uusimmat kirpputorilöytöni, sillä - gotta love it!

Löysin kevään kaikkien villapaitojen ja takkimeren seasta. Se huuteli tuloaan kevyen ja kukkaisan paidan sekä aurinkolasien muodossa ja otin sen riemulla vastaan. Olen haaveillut pyöreistä aurinkolaiseista jo jonkin aikaa, mutta sopivia ei vain ole sattunut eteen. Nämä kun kirpputorilla näin, en voinut niitä ohittaa, sillä hinta ja tyyli miellyttivät ja kaiken lisäksi ne kertoivat olevansa Ray-Banin lasit. Otin riskin aitouden suhteen, kun näyttivät ja tuntuivat hyvältä ja menin suoraan kirpputorilta läheiselle Silmäasemalle kyselemään. Siellä mukava myyjä tutki laseja ja niissä olevia merkkejä, naputteli, pyöritteli ja googlaili. Hän ei päässyt varmuuteen, mutta sanoi, että kyseessä voi olla jokin Amerikan- malli ja että hänen mukaansa ovat 80%:sti aidot. Hmm, tiedäpä siitä sitten, selvinneekö ikinä. Hyvältä maailma kuitenkin niiden läpi näyttää!



Tämä biisi on ollut usein mielessä keväällä kiteyttäen paljon, joten miksi hyvää vaihtamaan. Kuuntele!


taivaanrannan pilvet

tekevät kolon auringolle
lapset nousevat jyrkänteelle
nähdäkseen pidemmälle

tuntematon pysähtyy kadulla
saadakseen muistosta kiinni
on helpompi ajatella
kun hiekka ei raavi maata

älä enää itke mies
illassa on lupaus kesästä
jossain valvoo toinenkin uneton
joka miettii samaa kuin sinä
samaa kuin sinä

lumen jälkeen tulee pöly
joku kiroaa ikkunassa
kissa venyttää niskaansa
pysyäkseen valossa
nainen riisuu paitansa
tunteakseen niin kuin ennen
tuuli löytää helposti paljaan käsivarren

(SMG - Lupaus kesästä)


Valo, paljaat käsivarret, pölykin. En taida olla odotukseni kanssa yksin.

Henna


takki / R/H, paita / Tiger of Sweden (second hand), farkut / Levi´s, kengät / Noa Noa, aurinkolasit / Ray-Ban (second hand)

Kommentit