Välietappien matka


Kotona ollaan! Takana aika monta kilometriä ja jäljellä kaipuu takaisin vuorille. Olenhan minä tiennyt, että Norja on hieno maa, mutta maisemat olivat parhaimmillaan niin hiljentäviä, ettei oikein enää edes osannut arvostaa sitä mitä näkee. Ja kyllä, mittakaavan naurettavuus oli hyvinkin konkreettista; me pieninä suurien vuorien valvovien silmien alla.





Reittimme kulki Vaasasta laivalla Uumajaan, mistä ajelimme Trondheimin kautta Geirangerinvuonolle. Matkan varrelle mahtui paljon hienoja näköalapaikkoja sekä myös aika monta pissataukoa, tyhjennettyä karkkipussia ja kakkavitsiä. Niin, helppo kirjoittaa niistä eeppisen kauniista maisemista ja seesteisistä fiiliksistä, mutta kyllä se niin on, että monta tuntia autossa saa joskus luovuuden kukkimaan, eväät ovat kovaa valuuttaa ja vessaa ei aina löydy kun tarvittaisiin. Kyllä te tiedätte - tiedättehän?




Tällaisella tiiviillä reissulla, kun koko ajan ollaan liikkeessä, ei ehkä voi sanoa olevan välietappeja, vaan kaikki on yhtä suurta määränpäätä. Siltä ei kuitenkaan voi välttyä etteikö matkan varrelle jäisi iso määrä paikkoja, jotka jättävät tietynlaisen kirjanmerkin palata joskus takaisin. Toivon voivani palata, mutta onhan se hankalaa, kun merkkejä on jo nyt niin paljon ja kuitenkin halu nähdä uutta.




Yllä oleva kuva on Trondheimista ja se on yksi kaupunki, josta näin eräänlaisen suloisen trailerin ja luulenpa, että koko pitkä pätkä on vielä joskus nähtävä. Trondheim jää mieleen myös paikkana, jossa aloitin ystävyyteni Norjan kuningasparin kanssa. Vilkutin muiden mukana kadulla tietämättä edes mille ja tajusin Norjan kuningasparin vilkuttavan takaisin. Mikä todennäköisyys.

Toisaalta sitähän se elämä on täynnä, todennäköisyyksiä ja niiden surutonta rikkomista. Erilaisia välietappeja ja taitoa ottaa niistä kaikki irti.

Henna

kuvat: Janne Simojoki / Aamukahvilla

Kommentit