Villi tuuli ulkona ja vähän sisälläkin

Tänään olen nukkunut jo kahdet päiväunet ja yhä tuntuu, että uni maistuisi. No kohta saakin kömpiä mökin parvelle ja koisia niin pitkään kuin haluaa. Viime kuukaudet ovat olleet aikamoista haipakkaa ja viimeiset päivät sitä haipakkaa juhlien, skumpan ja työasioiden pakettiin laittamisen kanssa. On vuodatettu vähän luopumisen kyyneliä sekä juhlittu ystävyyttä ja uusia seikkailuja. Nyt taitaa sitten olla aika levätä. Ja tehdä asioita mitä vapaa kesä eteen tulee. Kesäloman ensimmäisen päivän kunniaksi ilma viileni ja ulkona mökkiä kiertää villi tuuli ja soittaa tuulikellolla fanfaaria. Minunkin sisälläni vähän tuulee, sellainen villi ja raikas puhuri.



Niin ja onnittelut kaikille, jotka ovat saaneet jonkin asian tänä keväänä valmiiksi, päätökseen tai hatun päähän ja paperin kouraan!

Kesä ole meille pohjoisen lapsille hyvä!

Henna

Kommentit