Löytöjä kotiin


Uusi koti on tuonut mukanaan miljoona ajatusta sisustamisesta. Meillä sisustus muotoutuu uuden ja vanhan sopusoinnusta. Kun muutamme vanhaan taloon, olisi kovin tylsää, jos kaikki muukin olisi vanhaa, liian tårta på tårta. Siispä vastakohtiaHaluan kotiin myös entistä enemmän tilaa ja selkeyttä, mutta niin, että kaikki ei olisi liian kliinistä ja tylsää. Täytyy olla värejä, erilaisia materiaaleja ja pintoja sekä vanhoja klassikoita ja uutta suunnittelua, sopivasti harkitussa sekamelskassa!

Olenkin jo tehnyt jonkin verran hankintoja uuteen kotiin. Tässä muutama löytö taannoiselta retkeltäni ympäri Tamperetta!

Yllä oleva pieni maljakko tarttui mukaan kirpputorilta, sillä en voinut vastustaa sen kivasti persoonallista ajatonta kauneutta. Se on myös juuri sopivan kokoinen yksittäiselle kukalle tai oksalle, joka hukkuisi isoon maljakkoon.




Pyyhkeitä meiltä löytyy jo aika kasa, mutta halusin ostaa testiin pari Lina- merkkistä hamam pyyhettä, jotka ovat ihanaa, ohutta puuvillaa. "Pyyhkeen uusi keveys." Tällaisia hamam pyyhkeitä on käytetty turkkilaisissa kylpylöissä vuosisatojen ajan ja nyt ne ovat löytäneet tiensä yhä useampien koteihin myös täällä. Nämä meidän ovat käsipyyhkeet, mutta haaveissa on myös isot kylpypyyhkeet sekä vaikkapa saunatakit! Tällainen pyyhe on varmasti myös loistava ottaa mukaan reissuun, sillä se menee pieneen tilaan.


En muista milloin olisin ostanut uudet lautaset kotiin, tällaisia isoja en ehkä koskaan! Meillä on tällä hetkellä käytössä lahjaksi saadut isot, valkoiset Teema- lautaset, jotka ovat palvelleet pitkään ja hyvin. Kaipasin niiden rinnalle jotakin persoonallisempaa ja nämä Broste- merkkiset kaunokaiset löytyivät Stockmannilta. Niissä näkyy kivasti keraaminen jälki ja väri on vaalea, muttei valkoinen. Mieluiten olisin ostanut Suomessa käsin valmistettua keramiikkaa, mutta nämä lautaset sopivat hyvin tämän hetkiseen budjettiin, eikä lautasia ainakaan tarvitse pelätä käyttää.


Vielä en hetkeen pääse näitä löytöjä paikoilleen asettelemaan, mutta remontti etenee- hitaasti, mutta varmasti! Anoppi ja appiukko varmaan toivovat, että mahdollisimman nopeasti, sillä meidän tavaramme ovat tällä hetkellä vallanneet heidän kotinsa. Huh, kiitos vaan heille evakkolaisten auttamisesta! Ja kyllä ne tavarat sieltä vielä lähtevät - lupaan, että mahdollisimman pian!

Henna

Kommentit