Pikavisiitti Englantiin


Olin joitakin viikkoja sitten käymässä vaihto-oppilaana olevan siskoni luona Lounais- Englannissa, Cornwallin kreivikunnassa. Iso-Britannia on aiemmin tuttu ainoastaan Lontoon ja Liverpoolin alueilta ja tämä oli ensimmäinen visiitti kohti etelää. Cornwall on kaunista maaseutumaisemaa täynnä pienempiä kaupunkeja ja tällä kertaa tutustuin paikkoihin Penryn, Falmouth ja StAustell, joista erityisesti Falmouth hurmasti pienen kaupungin eläväisellä charmillaan. Tässä pari ajatusta reissulta!




Ihmiset ovat avoimia ja kohteliaita. Ajauduin junamatkoilla parikin kertaa keskusteluun tuntemattoman aloitteesta ja enpä muista milloin niin olisi käynyt täällä Suomessa. Myös vastaantulevan vanhemman herrasmiehen tervehdys: "Hello madam.", sai hymyilemään.

Suurin osa maailman punaisesta tiilestä on luultavasti Britanniassa. Puutaloja oli turha etsiä ja kivitalot oli rakennettu rinta rinnan. Emmerdalen antama kuva Englannista ei ole vain television luomaa illuusiota.

Kysy; ihmiset kertovat mielellään. Harhailu ja oman pään käyttö on oikein hyvä, mutta joskus helpottaa, kun vaan kysyy seuraavalta vastaantulijalta. Ohjeiden lisäksi saattaa seurauksena olla keskustelu ja liuta hyviä vinkkejä.

Kun ylität Englannissa tietä, niin katso monta kertaa kumpaankin suuntaan ennen kuin ylität tien. Ja ehkä vielä kerran varmuuden vuoksi. Kadut ovat tosi kapeita ja mutkikkaita ja vasemmanpuoleinen liikenne sotkee kummasti ajatuksia, vaikka sen kuinka tiedostaa.





Joka puolella on pieniä kirppareita, jotka kulkevat nimellä Charity shop. Tavara on tosi monen laatuista, mutta seasta saattaa löytää helmiä. Löysin myös useamman oikeasti vintageen erikoistuneen liikkeen ja yhdestä niistä ostin pienen nahkarepun, joka oli ajautunut kaupan omistajan mukana Pariisista Englantiin ja killuu nyt onnellisesti selässäni täällä pohjoisessa.

Brittiaksentti on mahtavaa, mutta ääntämisessä osuu harvoin nappiin, vaikka siihen kuinka panostaa. Esimerkiksi paikannimet lausutaan yleensä kuitenkin aina vähän eri tavalla.

Pubit tuntuvat olevan Britanniassa eräänlaisia olohuoneita ja ruokapaikkoja. Tällä lyhyellä reissulla kävin parissa paikallisessa pubissa ja näin niin lapsen makoilemassa sohvalla kuin perheen viettämässä iltaa ruoan äärellä korttia pelaillen.




Varmaan joku nauraa, kun puhun tällaisen reissun yhteydessä yksin matkustamisesta. Reissu ei ollut pitkä ja minähän en nyt varsinaisesti ollut matkalla yksin, sillä siskoni oli seurana ja oppaana suurimmaksi osaksi ajasta. Tämä oli kuitenkin pitkästä aikaa ensimmäinen kerta, kun matkustin ulkomaille yksin ja siskoni ollessa koulussa, vietin myös aikaa itsekseni. Menomatkalla täydessä lentokoneessa tyhjä paikka jäi juuri minun viereeni ja oikein huusi, että: "Hei mate, nyt olet reissussa yksin."




Ymmärrän yksin matkustamisen viehätyksen. Omat aistit ovat herkillä ja voit vapaasti ja keneltäkään kysymättä mennä minne nenä vie. Yksin ollessa kynnys jutella paikallisten kanssa ja saada uusia tuttavia on kenties pienempi. Mutta.. yksin ei ole ketään kenen kanssa jakaa. On outoa, kun ei voi sanoa ääneen mieleen tulevia ajatuksia, jakaa karkkiaskia junassa, tarttua äkkiä käsivarteen jonkin sykähdyttävän asian edessä.

Sitä paitsi- kuka lentokentällä tai junassa vahtii laukkuja, jos nukahtaa?




Englannin rannikoita olisi vielä joskus mahtavaa päästä kiertämään ajan kanssa! Ajella karun kauniissa maisemissa ja seurata kohti satenkaaren päätä sellaisen nähdessä. Silloin tosin pitää olla nopea, sillä Englannin säät tuntien, kaikki saattaa muuttua hetkessä- nämäkin sateenkaaret katosivat heti kuvan ottamisen jälkeen. Aina voi myös vain istua ja ihailla kaukaa.

Olipa mukava reissu! Kiitos siskolle kestitsemisestä, seikkailuista ja viimeisen päivän yhteisestä vatsatauti- seurasta. Ikävätkin asiat ovat parempia jaettuna haha.

Henna

Kommentit